lauantai 15. lokakuuta 2011

Hyvä ja paha

Toinen puoli minussa tekee kaiken hyvin,

toinen puoli rikkoo ja hajottaa,

aina sitä yrittää tehdä jotain kaunista,

vaikka lopputuloksesta syntyykin sairasta,

helpointa olisi kun ei tekisi mitään,

mutta eihän sellainen kuulu elämään,

kauankohan ne jaksaa taistella,

entä kumpikohan on lopulta voitolla,

hyvä vai paha syvällä minussa

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lajinsa viimeinen

Kuin ukkosen jyrinä kaikuu ärjyntä yössä,

on jättiläinen jälleen työssä,

saaden äänillään kaikki pelon valtaan,

kauhun hiipiessä kylän ilmaan,

halutessaan puhaltaisi metsän tulimereen,

hukuttaisi pienempänsä vereen,

mut silti on niin yksinäinen ja onneton,

lohikäärmeistä vahvin, 

lajinsa viimeinen

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Viestintuoja

Kaukaa tuonelan porteilta lähti,

luisella ratsulla mustassa kaavussaan,

valonaan tumman taivaan yksinäinen tähti,

kadotettuja sieluja noutamaan,

etsimään heikkoja ja sairaita,

kertomaan uutisia karuja,

et on tullut aika lähteä,

kohti kaukaista yksinäistä tähteä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Painajainen

Herään aamuyöstä yltäpäältä hiessä,

vaikk juuri makasin ammuttuna mäessä,

ei se sittenkään tainnut olla totta,

ett roistot ampuivat minua tauotta,

etten lopulta saanut enää henkeä,

oli ajatukseni lopulta selkeä,

nyt taidan kuolla,

en pakoon enää kerkeä,

mutt onneksi se oli painajainen ilman mitään järkeä

Kuningaskotka

Kaukana kaikuu uljaana kotkan kiljunta,

on vuorten kuningas noussut siivilleen,

kuin myrskytuuli liitää kohti vapautta,

jälleen uudelle retkelleen,

kohti tarujen parhaita metsästysmaita,

kaipuu vetää tuttuihin maisemiin,

jossa erämaiden tuoksut ovat parhaita,

taas on kuningaskotka palannut kotiin

Odotus

Odotan sinua kaukana täällä,

erämaassa,

suuren vuoren päällä,

luonnon keskellä,

laella kauneimman laakson,

vaikka elämäni pisimmän jakson,

kaukana suurista kaupungeista,

kaukana ihmisten pahuudesta,

etsi minut ja mukanasi vie,

näytä minulle elämään uusi tie

maanantai 3. lokakuuta 2011

Kaipaus

Seinät kaatuvat päälle,

en kauan enää kestä täällä,

olen kävellyt heikolle jäälle,

enkä tiedä miten pääsisin pois tällä säällä,

odotat rannalla minua luoksesi,

haluaisin tulla sinun vuoksesi,

olet kaunein näky yllä maan,

kai vielä luoksesi tulla saan.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lääkkeet

On aamupalani kasa lääkkeitä,

niiden pitäisi auttaa,

ne ovat kuin runojen säikeitä,

niistä saa päänsä sekaisin,

osan tunteistaan takaisin,

kuin olisi taas osa tätä elämää,

voisi taas ajatella jotain järkevää,

mut siinä menee aikansa,

et ne tekevät taikansa.

Katana


Takoi mestari teräksestä ja hiilestä,

tuon tappavimman aseen taistelijoiden mielestä,

se joustaa,

se taipuu,

se on notkea,

ei kovimmastakaan iskusta katkea,

taotaan  vain sotureille parhaille,

jotka valansa ovat vannoneet Keisareille.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Elä tai kuole

Laivan haaksirikkouduttua keskelle merta,

tuli toisesta merimiehestä paljon verta,

toisen ontuessa murtunutta jalkaa,

kahden kaverin epätoivoinen matka alkaa,

ei ole vettä eikä ruokaa,

ei vaatteita eikä paljon aikaa,

ei näy maata eikä toista laivaa,

täytyy vain sinnitellä tuskissaan elossa,

jotta joku löytäisi täällä sankassa sumussa,

tai lopettaa murehtiminen ja antaa olla,

unohtaa kaikki ja vain kuolla

Anteeksi!

Olen pahoillani kaikesta aiheuttamastani tuskasta,

Yritin päästä irti tästä kaikesta,

sielustani mustasta,

muttei se ole helppoa,

ei se onnistu,

on parempi yrittää eteenpäin ettei lannistu,

olen pyytänyt tarpeeksi monta kertaa anteeksi,

nyt yritän vain päästä jälleen ehyeksi,

takaisin, 

takaisin kelvolliseksi ihmiseksi

torstai 29. syyskuuta 2011

Naarasleijona

Olet kuin naarasleijona,

yötä rakastava viehkeä saalistaja,

mystinen,

voimakas raatelija,

hämärän varjoissa vaaniva alistaja,

savannien kuningatar

Kaikkeni

Olet,

kuin veri,

joka virtaa suonissani,

olet,

kuin viimeinen haave elämässäni,

olet,

kuin vesi, 

joka sammuttaa janoni,

olet,

kuin kaunein runo ajatuksissani,

olet,

kuin unta, joka ei unohdu koskaan mielestäni.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kuunpalvojat

Susien ulvoessa kuuta päin synkässä metsässä,

kuljemme käsikkäin yössä pimeässä,

valonamme vain tähdet ja kuu,

kunnes oksien takaa kasvosi eteeni heijastuu,

tuolloin henkeni edessäsi salpautuu,

ja lumoava katseesi minuun kietoutuu,

vaikken voi sinua vastustaa,

en uskalla huuliani painaa huulillesi kuitenkaan

tiistai 27. syyskuuta 2011

Mielisairaalassa

Tuijotan taas valkoista rapattua kattoa,

en jaksa ajatella,

en liikkua,

käytäviltä kantautuvat hoitajien kalskeat askeleet,

kun mietin hiljaa itsekseen,

tällaistako sen piti olla,

ihmisarvoisen elämän,

olla täysi nolla,

ei mitään mitä voisi rakastaa,

ei mitään mitä voisi koskettaa,

vain olla ja toivoa,

että kärsimykset vielä loppuvat,

kun hiljaa arkkuni maahan kaivetaan,

kun nimeni hautakiveen kaiverretaan

maanantai 26. syyskuuta 2011

Jääpala

Ikävöin läsnäolostasi hehkuvaa lämpöä, 

vihaan lähdöstäsi aiheutuvaa kylmyyttä, 

toivoisin etten olisi näin kylmä,

jotta sinäkin voisit sulaa seurassani,

jonka jälkeen ikuinen kylmyys peittäisi maan,

ja voisimme jäätyä yhdeksi jääpalaksi ainiaaksi

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tiikerinsilmä

Kauneutesi kätkee sisällensä julman salaisuuden,

et ole hyvä,

et paha,

mut olet peto,

kuin saalistaja karun aavikon,

etsit uhrejasi väijyen korkeilla vuorilla,

toivottavasti löydät kynsiisi minut savannin kätköistä,

sillä voisin tuijottaa vihreisiin silmiisi ikuisesti,

koska olisit oma tiikerinsilmäni

Vakava masennus

Tuijottaessani 12 cal. haulikonpiippua pitkin tyhjyyteen,

tajusin hiljaa tilanteen,

olin valmis lähtemään,

ei ollut enää järkeä jäädä elämään,

tämä vakava masennus on sairautena kuin pahin painajainen,

saatana itse,

ei se jätä sinua rauhaan,

ei se sinua tarvitse,

käyttäessään sinua hyväkseen,

ihmisen sietokyvyn äärirajat nähdäkseen


Tyyni

Olet,

kuin hiljaa väreilevän kaukaisen järven pinta hämärässä auringonlaskun aikaan,

tyyni,

hiljainen,

kaunis.

Haluaisin vain istua ja olla rannoillasi,

katsella kauneuttasi ja ihailla tyyneyttäsi,

kuunnella hiljaisuuttasi,

rauhoittua vierelläsi.

Tulienkeli

Kipinästä sai hän alkunsa,

kipinästä,

joka syntyi syvällä maan uumenissa,

tulivuoren kraatterissa,

nousi korkealle mustalle taivaalle,

levitti siipensä tuliset,

lensi pois avaruuksiin,

poltti siipensä,

uhrasi itsensä,

jätti jälkeensä tuhkaa,

joka aikanaan ravitsee maan jälleen,

jotta syntiset voivat aloittaa alusta uudelleen

Häikäisevä kauneutesi

Olet,

kuin kauneimmat sanat,

joilla koskaan voisin sinua kuvailla,

tähdenlennon lailla kiitävä,

tavoittamaton,

häikäisevä

Salama

Olit kuin räiskyvä salama,

joka iski halki sysimustan taivaan suoraan lävitseni

sytyttäen kauan kyteneen sydämeni roihuun jälleen.

Sinä

Silmäsi kauniit säihkyvät kuin yön tähtitaivas Niagaran putouksen yllä,

veden kuohuissa,

kaukana niin,

tavoittamattomissa.

Tuulenvire

Olet kuin aamun ensimmäinen tuulenvire,

joka poistaa usvan pois sumuiselta ulapalta.

Hetkeni

Sydän lyö vielä,

lyö,

vaikken ole enää nuori.

Elin lujaa,

masennuin,

jäi jäljelle pelkkä kuori.

Päivät ovat pelkkää kitumista,

tuskaa,

sieluni itkee verta,

joka on mustaa

Olen vain vaelteleva aave,

on usein mielessäni surullinen haave.

Tuntuu että olen tehnyt viimeisen retkeni,

mut ei,

turhaan katsot minua noin,

sillä oli ne minullakin,

hetkeni.